Blogi siirretty. Jatkossa tekstejä voi lukea täällä: http://veramiettinen001.puheenvuoro.uusisuomi.fi

Rikos ei ole yksityiselämää – vai onko?

- MAKASIN siinä verilammikossa lattialla, niin mies vaan tokaisi: ”Kato nyt, mitä sait aikaiseksi”. Näin ”Elina” muistelee kertaa, kun puoliso oli lyönyt häntä nyrkillä kasvoille, repinyt hiuksista sekä heittänyt seinää vasten.

Sitaatti on jutusta, johon haastattelin lähisuhdeväkivallan uhria. Mies oli hakannut naisen henkihieväriin useita kertoja ja vainonnut muun muassa rikkomalla uhrin talon ikkunat.
( Lähestymiskielto ei takaa turvallisuutta , sivut 14–15)
Nainen olisi halunnut, että miehen nimi julkaistaan jutussa. Pahoittelin ja kerroin, että se ei ole mahdollista.

Epäreilua, nainen vastasi. 

Soitin uhrin haastattelun jälkeen käräjäoikeuteen tarkistaakseni tarinan. Miehen rikosrekisteri on pitkä:

Törkeä pahoinpitely: yhden vuoden vankeusrangaistus.
Pahoinpitely: 60 päiväsakkoa.
Pahoinpitely: kahdeksan kuukauden tuomio, suoritettu 200 tunnin yhdyskuntapalvelulla.
Pahoinpitely ja lähestymiskiellon rikkominen: yhteisenä tuomiona neljän kuukauden vankeusrangaistus, suoritettu 120 tunnin yhdyskuntapalvelulla.
Lista jatkuu vielä viidellä lähestymiskiellolla.
Hiljattain miehelle luettiin tuomio häirinnästä ja vahingonteosta: neljä kuukautta vankeutta. 

© Vera Miettinen

Toivoisin itsekin, että tällaisissa tapauksissa voisin vaikka työnantajana – tai tulevana tyttöystävänä – tarkistaa, onko henkilöllä rikostaustaa. Ihan googlettamalla. Soittaminen Suomen kaikkiin 27:ään käräjäoikeuteen ei välttämättä houkuta. Tai tule edes mieleen.

Mitä jos media julkaisisi rikoksen tekijän nimen? Aina, pienimmissäkin rikoksissa.

Asiasta on kaksi näkemystä. Toista edustaa muun muassa Suomen rikosseuraamuslaitos, jonka tarkoituksena on saada rikoksen tekijät takaisin yhteiskuntaan. Se ei ole helppoa, jos nimi on julkaistu mediassa. Toinen näkemys on kansalaisten hyväksi: Olisi todella hienoa tarkistaa taustat ennen kuin palkkaa tuntemattoman tekemään kotinsa kymppitonnien pintaremontin. Kuinka usealta rikokselta vältyttäisiin, jos ennen urakan sopimuksen allekirjoittamista selviäisi remppareiskan pitkä petosrekisteri.

"Onko merkityksellistä tietää vaikkapa poliisin nimi, joka on EPÄILTYNÄ törkeistä rikoksista vaiko sen rikoksen tekijän nimi, joka on toistuvasti saanut tuomion petoksista.

Sitten on vielä ohjeistus, jota median tulisi noudattaa. JSN 

Tarkkasilmäinen voi havaita, kuinka häilyviä ohjeet ovat. Tavallaan on hyvä, että tiukkaa linjaa ei ole, koska näin medialla on mahdollisuus punnita uutiset tapauskohtaisesti. Valitettavasti käytäntö on vain mennyt liian varovaiseksi. 

Mediat eivät julkaise rikoksen tekijän nimeä, jos tuomio on alle kaksi vuotta vankeutta. Tästä ei siis ole olemassa lakia, eikä näin kehoteta journalistisissa ohjeissa tai Julkisen sanan neuvostossa. Tämä nyt vain on ollut tapana. Julkaisemisen suhteen ollaan äärimmäisen varovaisia myös silloinkin, kun tuomio on yli kaksi vuotta, ja kun rikoksen tekijä ei ole viranomainen, poliitikko tai julkisuuden henkilö.

"Kahden vuoden rajassa ei ole mitään järkeä myöskään siksi, koska vakavimpien rikosten tekijöiden nimillä – joista pitkiä kakkuja saa – ei ole lopulta mitään merkitystä lukijalle.

© Vera Miettinen

Lukijan kannalta tässä ei ole mitään järkeä. Onko merkityksellistä tietää vaikkapa poliisin nimi, joka on EPÄILTYNÄ törkeistä rikoksista vaiko sen rikoksen tekijän nimi, joka on toistuvasti saanut tuomion petoksista.

Kahden vuoden rajassa ei ole mitään järkeä myöskään siksi, koska vakavimpien rikosten tekijöiden nimillä – joista pitkiä kakkuja saa – ei ole lopulta mitään merkitystä lukijalle. Sen sijaan juuri ne, jotka ovat saaneet ehdonalaista tai sakkoja vaikkapa petoksista, ovat sitäkin merkityksellisempiä.

Median(toimituksien esimiesten) pitäisi ehdottomasti muuttaa nimen julkaisun käytäntöä. Nyt keskitytään liikaa siihen, kuka rikoksen on tehnyt eikä siihen, mikä rikos on kyseessä.  

Kasvottamana oikeudessa

Viikin yliajaja Helsingin käräjäoikeudessa.
Vieressä asianajaja Heikki Lampela.
© Vera Miettinen

Pari vuotta sitten 25-vuotias mies ajoi kännissä 11-vuotiaan tytön yli Helsingin Viikissä. Tyttö kuoli. Syytetty ei peittänyt kasvojaan oikeudessa, ja julkaisimme kuvan lehdessä. Sain miehen tyttöystävältä tulenkatkuisen sähköpostin, koska kuvan julkaisu oli hänen mielestään täysin väärin. Toimintamme oli vastuuntunnotonta. Sähköpostissa kerrottiin myös, että mies halusi ottaa itse kokonaan vastuun teostaan, eikä siksi peittänyt kasvojaan. Kuvan julkaisu oli "todella julmaa", koska mies kuitenkin kohtasi asian kunniallisesti.

Kuvan julkaisupäätökseen vaikutti muun muassa se, että mies oli tuomittu rattijuopumuksesta aiemminkin. Kuusi kertaa.

Lähes aina ennen oikeuskäsittelyä lehdistölle annetaan muutama minuutti aikaa kuvata syytetty. Show alkaa jo käräjäoikeuden käytävällä. Varsinkin, jos kyseessä on yhteiskunnallisesti merkittävä henkilö tai rikos, koko maan valtamedia on edustettuna ja parveilee syytetyn ympärillä kuvaamassa.

Sirpa Laamanen oikeudessa vuonna 2012.
© Vera Miettinen

Joskus kuvattava peittää kasvonsa ja joskus ei. Olen pitkään pohtinut, mistä tämä johtuu. Mikä vaikuttaa syytetyn päätökseen peittää kasvonsa tai olla peittämättä? 

Ihan ensimmäinen ajatus oli, että ainakaan psykopaatit eivät peitä kasvojaan, koska heitä ei kiinnosta. Väärin. Esimerkiksi Eerikan äitipuoli Sirpa Laamanen on empiirisen havaintoni mukaan täysi psykopaatti mutta peitti silti kasvonsa oikeudessa.

"Aarnio tietää, että halutessaan jokainen voi löytää hänen kuvansa netistä nimen perusteella.

Psykopaatti saattaa tosin olla myös teostaan huolimatta itsekäs ja peittää kasvonsa suojatakseen tulevaisuutensa. 

Touko Tarkki. Vieressä asianajaja Jarkko Jaatela.
© Vera Miettinen

Entä häpeän tunne? Rikos hävettää niin paljon, että syytetty ei kehtaa näyttää kasvojaan. Tämä saattaa olla mahdollista mielenterveydellisesti tasapainoisilla. Joskin ainakin henkirikoksen taustalla on lähes aina psyykkisiä sairauksia.

Sitten on niitä syytettyjä, joiden on ihan turha peitellä. Tuoreena esimerkkinä on huumepoliisi Jari Aarnio. Nimi on ollut alusta asti mediassa, koska asia ja henkilö ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä. Aarnio tietää, että halutessaan jokainen voi löytää hänen kuvansa netistä nimen perusteella. Kasvojen peittäminen olisi turhaa. Luulen, että tässä tapauksessa on kyse myös kunniasta. Aarnio haluaa säilyttää maineensa niin pitkälle kuin mahdollista, eikä huivin taakse piiloutuminen – muiden rikollisten kanssa samaan kastiin putoaminen - ainakaan auttaisi asiaa.

Kuvakaappaus MTV:n uutisesta.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/maarapaiva-lahestyy-aarnio-jutussa---tutkinta-saattaa-venya/2779554